Jesse ”JerAx” Vainikka pelaa työkseen videopelejä. Vuonna 2019 tämä ei ole enää ihmeellistä, mutta esportsin ollessa vielä alkutekijöissään ja jatkuvassa kasvussa, on pelaajien henkilöbrändäys vielä harvinaista. Jesse halusi tuoda esports-kenttään jotain täysin uutta pelkästään pelaamisen sijaan.

E-urheilija Jesse "Jerax" Vainikka ,26, on saanut kutsun tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Vainikka kertoo olevansa otettu ja yllättynyt kutsusta. –Suuri kunniahan tämä on. On hienoa, että meidän voittomme näyttäytyy myös presidentin silmissä isona.

Topias ”Topson” Taavitsaisen ja Jesse ”JerAx” Vainikan edustama OG-joukkue voitti Dota 2 -tietokonepelin maailmanmestaruuden The International -turnauksessa sunnuntaina. Loppuottelussa kaatui Team Liquid erin 3–1.OG onnistui nyt voittamaan mestaruuden toista kertaa peräkkäin, ja siihen ei ole aikaisemmin pystynyt mikään toinen joukkue

Suomi On Ruotsalainen Katsoitko dokumenttisarjan "Suomi on ruotsalainen" televisiosta? Eikös vain ollutkin hienosti tehty ohjelma! Siipe Pesis Petri Myllylä Tarmon 35. kerran järjestämässä tapahtumassa oli mukana 486 juoksijaa. Kaupunkimaratonin lähtöpaikalla Kaurialassa riitti vipinää. Kuva: Tomi Vesaharju Miehet yleinen maraton 1) Mikko Sallinen Telia R. Hämeenlinnan kaupunkimaratonin tulokset – Hämeen Sanomat – Tarmon 35. kerran järjestämässä tapahtumassa oli mukana

Ilta-Sanomat tutustui miten kilpapelaamista hyödynnetään muun muassa mainonnassa. Suomessa yksi joukkue on erottunut edukseen juuri mainostempauksilla. Esports eli kilpapelaaminen on teinien ja nuorte.

Jerax / Bronze 2 21LP / 20W 32L Win Ratio 38% / Sett – 3W 5L Win Ratio 38%, Aphelios – 3W 4L Win Ratio 43%, Tristana – 2W 3L Win Ratio 40%, Olaf – 4W 0L Win Ratio 100%, Senna -.

The International, dota 2, OG, MATUMBAMAN Lasse Urpalainen, Topias Taavitsainen, Topson, Jesse Vainikka, JerAx, Valve, esports, elektroninen urheilu. Asiakaspalvelu . iO Kustantajapalvelut Puuvillakatu 4 C 4 30100 Forssa puh. +358 3 4246 5361 (ma-pe klo 9-16)

102.4k Followers, 194 Following, 336 Posts – See Instagram photos and videos from Jesse Vainikka (@iamjerax)

Siipe Pesis Petri Myllylä Tarmon 35. kerran järjestämässä tapahtumassa oli mukana 486 juoksijaa. Kaupunkimaratonin lähtöpaikalla Kaurialassa riitti vipinää. Kuva: Tomi Vesaharju Miehet yleinen maraton 1) Mikko Sallinen Telia R. Hämeenlinnan kaupunkimaratonin tulokset – Hämeen Sanomat – Tarmon 35. kerran järjestämässä tapahtumassa oli mukana 486 juoksijaa. Kaupunkimaratonin lähtöpaikalla Kaurialassa riitti vipinää. Kuva: Tomi Vesaharju Miehet yleinen maraton 1)

102.4k Followers, 194 Following, 336 Posts – See Instagram photos and videos from Jesse Vainikka (@iamjerax)

Suomalaiskaksikko Topias “Topson” Taavitsainen ja Jesse “JerAx” Vainikka taisteli joukkueensa kanssa tiensä arvostetun The International 2019 -turnauksen kolmen parhaan joukkoon. Taavitsainen ja Vainikka pelaa yhdessä maailman parhaista joukkueista, OG:ssa. Heidän lisäksi joukkueessa pelaavat myös australialainen Anathan ”ana” Pham, ranskalainen Sébastien ”7ckngMad” Debs.

Jesse ‘JerAx’ Vainikkaâ s gaming career started within the Heroes of Newearth. There he has played for a several teams, but the most notable amongst them all was a Dirty Minds, where he has used to play alongside with SingSing and Era.

Ilta-Sanomat tutustui miten kilpapelaamista hyödynnetään muun muassa mainonnassa. Suomessa yksi joukkue on erottunut edukseen juuri mainostempauksilla. Esports eli kilpapelaaminen on teinien ja nuorte.

After seven years in competitive Dota 2, two The International titles, and almost four years with OG, Jesse "JerAx" Vainikka decided to leave the competitive play. OG’s enduring support player is leaving the team, the organization announced on Twitter.Unfortunately for fans, JerAx shared he lost interest in competitive play, as well as the spark that used to motivate him to compete and win.

Shokkiuutinen: Dota-maailmanmestari Jesse ”JerAx.

– Shokkiuutinen: Dota-maailmanmestari Jesse ”JerAx” Vainikka lopettaa Käyttämällä tätä palvelua ja sen sisältöä hyväksyt evästeiden käytön analytiikkaa, sisällön mukauttamista ja.